maanantai 19. lokakuuta 2015

Ylläpitäjä: älä sido itseäsi peliin



On siistiä keksiä roolipeliin uutta ja päivittää systeemejä hienommiksi. On myös kiva olla tarpeellinen ja saada "oikeaa duunia", eli oikeita ylläpitohommia roolipelissä, asioita, jotka vain ylläpitäjä voi tehdä. Pieniä, arkipäiväisiä asioita.

Olen itse sortunut nettimaailmassa kahlitsemaan itseni asioihin, missä joudun olemaan paikalla tiettyyn aikaan tai päivittämään sivulle jotain tiettynä päivänä. Esimerkiksi tällä hetkellä roolipelissäni on kuukauden hahmo -äänestys ja joka kuukauden ensimmäisenä päivänä, kun äänet on laskettu, käyn päivittämässä uuden voittajan. Toistaiseksi olen onnistunut olemaan tarkka ja ilmoittamaan voittajan nimenomaan ensimmäisenä päivänä. Mutta koska osasin katsoa pidemmällekin, olen ovelasti kirjoittanut äänestyksen ohjeisiin, että voittaja ilmoitetaan kuun alussa. Täten voin hyvällä mielellä jättää voittajan odottamaan vaikka toiseen päivään, jos on ihan ehdotonta, etten ensimmäisenä päivänä pääse sitä päivittämään.

Esimerkiksi viime vuoden hahmogaalassa voittajat luvattiin ilmoittaa heti keskiyöllä. Missä minä olin? No tietenkin ulkona. En olisi mitenkään päässyt toteuttamaan lupaustani enkä ollut ajatellut aiemmin, etten aio yöllä kotona istua vaan juhlia uuttavuotta. Onneksi ylläpitotoverini muisti asian ja pystyi puolestani pitämään lupauksen, eli julistamaan gaalan tulokset.

Monet muutkin kerrat olen melkein unohtanut äänestää gaalassa tai kuukauden hahmossa, mutta valvojat ovat whatsapissa muistuttaneet asiasta ja olen voinut antaa heille ääneni. Sama tilanne on ollut myös pelaajien kysymysten kanssa: jos valvoja ei ole osannut varmuudella sanoa vastausta, minut on saanut kiinni nopeasti. Neuvottelemme muutenkin hyvin usein päätöksistä, ennen niiden tekoa ja jokainen meistä pääsee osallistumaan, kun kaikki saa kiinni puhelimella. Jonkun mielestä voi kuulostaa jopa oudolta, että roolipelaaminen on näin kiinni elämässämme. Se seuraa jopa koneelta lähtiessä!

Olen tavannut muutaman kerran netissä roolipelejä, missä ylläpito lukee ja tarkistaa KAIKKI pelaajien lähettämät roolit. Huhhuh. Nostan hattua ylläpidolle, mutta samalla haluaisin kysyä: onko oikeasti tarpeellista tarkistaa jokainen rooli? Eikö systeemiä voisi parantaa niin, että pelaajat saavat antaa itse itselleen ne kokemuspisteet mitälie? Edes kokeneiden pelaajien kohdalla pieni luottamus ei olisi keneltäkään pois.

Ja jos ylläpito ei ehdi rooleja tarkistaa, koko roolipeli jäädytetään tai roolien lähettämistä rajoitetaan. Suoraan sanottuna roolipelillä tehdään itsemurhaa. Kuka pelin jäädyttämisestä kärsii? No pelaajat ja itse roolipeli. Pelaajien inspiraatiota syödään julmasti ja roolipelin juonikehitystä jarrutetaan. Pelaajat saattavat jopa lopettaa "tauon" takia.

Äskeinen lyhyesti sanottuna: jos ylläpidolla ei ole aikaa, kukaan ei pelaa. Kukaan ei saa nauttia kyseisessä pelissä roolipelaamisesta ja myös pelaajien täytyy jäädyttää harrastuksensa, koska ylläpitokin on tehnyt niin.

Apurit kuten muut ylläpitäjät ja valvojat auttavat valtavasti pitämään pelin kasassa ja noudattamaan aikatauluja. Suosittelen niitä jokaiselle pelille, koska yhden ylläpitäjän on hankala ja lopulta raskasta pyörittää koko sirkusta ominpäin. Alussa se on kivaa, mutta kun peli vanhenee ja hommat kasvaa isommiksi, jokainen tulee todennäköisesti kaipaamaan pientä helppiä. Kun on muita huolehtimassa, voi itse pitää vaikka pientä taukoa ja keräillä voimia. (tai jos kone menee rikki kuten minulla!)

Pahimmillaan ylläpitäjän innostuksen puuhkassa lupaamat aikataulut tai oudot säännöt, kuten yllä mainittu roolien tarkistus, kaataa koko roolipelin. Kun ylläpito on väsynyt ja pitää parin viikon viattoman loman, on pelaajat hukassa ja odottavat stressi päällä, milloin ylläpito palaa. Jos edes palaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

- Kommentoidessa muistathan olla asiallinen.
- Olethan ystävällinen, etkä mainitse yksittäisiä pelaajia tai roolipelejä epäsuotuisassa kontekstissa.
- Kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.