keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Antaako roolipelipiiri anteeksi?



Satunnaisin ajoin saan aina muistutuksen, kuinka negatiiviselta ropeskenemme tuntuu ja miten herkässä sen pelaajat ovat hyökkäämässä toisiinsa kiinni. Kuvitella, että näin pienen harrastuksen piireissä ihmiset oikeasti jaksavat vihata toisiaan. Tätä postausta olen pyöritellyt sormissa ikuisuuden, mutta ehkä olisi aika että joku nyt sanoo jotain. Ei viedä kommentointia henkilökohtaiseksi.

Negatiivisuus synnyttää lisää negatiivisuutta

Muut pelaajat eivät suinkaan ole se inspiroivin asia nettiroolipeleissä. Päinvastoin: muut pelaajat voivat olla jopa syy jättää harrastus kokonaan pois elämästä. Tai no, en varmaan kokonaan jättäisi ropetusta, vaan keräisin oman inside-porukan ja sulkisimme itsemme skypen maailmaan roolipelaamaan - pois pelaajien ylläpitämästä paskaringistä. Tiedän ihmisiä ketkä ovat tehneet näin eli jättäneet julkisen roolipelaamisen ja vetäytyneet kaverien kanssa nauttimaan roolipelaamisen parhaista puolista - eli positiivisuudesta, kirjoittamisesta ja rentoutumisesta.

Älkää "varoitelko" muista pelaajista. Älkää "jakako kokemuksia" muista pelaajista. Se on turhaa, monestakin syystä:

1) Kun puhutaan toisesta henkilöstä, kyseisen henkilön pitäisi aina saada mahdollisuus selittää tilanne omalta osin: miksi hän teki niin, mitä hän tunsi silloin, jne. On helppo tuomita joku vain teon perusteella, mutta oletko ajatellut, miltä tekijästä silloin tuntui tai miltä jälkikäteen tuntui?

2) Tärkeät faktat jätetään yleensä kertomatta tai "unohdetaan": minkä ikäinen henkilö oli, kuinka kauan tapahtuneesta on, jne. Et voi tuomita henkilöä teosta, mistä on monia kuukausia.

3) Negatiivisuus synnyttää lisää negatiivisuutta. Jauhamalla vanhoja asioita, ylläpidät omia ja muiden negatiivisia fiiliksiä, eliminoit mahdollisuuden positiivisuuteen ja loukkaat toista pelaajaa. On väärin, ettei ihminen saa jatkaa elämää, vaan vanhat virheet (joita me kaikki teemme) seuraavat perässä ja pilaavat uusia mahdollisuuksia.

Mieti, jos omasta virheestäsi tultaisiin joka päivä muistuttamaan? Jos oma virheesi nostettaisiin aina esille, kun yrität tutustua uusiin ihmisiin? Aina kun sinulla olisi tilaisuus näyttää millainen oikeasti olet, niin joku tulisi jälleen heittämään sillä virheelläsi päin naamaa? Se on lapsellista ja katkeraa.

4) C'moon, kukaan ei jaksa.

"Miksi muuttuisin paremmaksi, kun en kuitenkaan saa anteeksi?"

Ajatelkaa tätä, kun ensi kerralla "tekisi mieli" kertoa vanha tarina henkilöstä x, joka on tehnyt väärin teitä kohtaan tai kun "tuntuisi kivalta" vähän juoruta ja jakaa kokemuksia. Juuri tällainen malli eliminoi toisen henkilön mahdollisuudet yrittää kehittyä ihmisenä ja pelaajana. Miksi ihmeessä ihminen edes yrittäisi olla parempi versio itsestään, kun kiitoksena saa vain muistutuksen siitä, kuka joskus on ollut tai mitä joskus on tehnyt?

Tulin tänne roolipelaamaan ja heittämään huonoa läppää. En tuomitsemaan ihmisiä, en ajamaan heitä pois harrastuksen parista, en antamaan roolipeleistä negatiivista kuvaa. Nettiroolipeleistä löytää infoa vain googlaamalla ja minusta olisi ainakin perseestä, jos uusi harrastaja löytäisi ensimmäisenä juoruja tai varoituksia muista pelaajista. Ei anna hyvää kuvaa harrastuksesta, enkä minä ainakaan uutena haluaisi osallistua niin sisäpiirimäiseen ja perskipeään toimintaan (terve suomi24).

Toisaalta, eipä tämä postauskaan anna hyvää kuvaa nettiroolipelien pelaajista, lol.

Soveltakaa tätä myös IRL-elämään. Voitte oppia jotain.

2 kommenttia:

  1. Hmh. Ensiksi mietin tätä lukiessani, että onneksi en itse ole joutunut kokemaan näitä kahinoita oman harrastusurani aikana. Mutta sitten tuli se "heeetkinen" -ajatus, ja tajusin että kyllähän noita on nähty. Useitakin. Niistä ei yleensä seurannut mitään kamalan isoa, mutta lopulta useammankin kerran kaikenlaisia juoruiluja, ihmisten kieroonkatsomisia ja kaikkea muuta kuin siististi ja fiksusti selviteltyjä välejä on kyllä nähty.

    (Toki se, että tätä piti muistella hetki, on ihan positiivinen juttu ja kertoo sen vähyydestä omalla kohdallani. Mutta se että se lopulta löytyi kuitenkin sai miettimään.)

    Aihe on kinkkinen, juuri tuostakin syystä jonka mainitset tuossa lopussa. Eli jos asiaan alkaa puuttua, se helposti myös saa enemmän merkitystä. Tuntuukin, että usein tuollaisten annetaan tulehtua pahemmin juurikin koska niihin puuttuminen vaatii työtä ja vaivaa ja lisäksi vielä nostaa sen näkyvyyttä. Ja onhan se tietysti sotkuista, etenkin jos asiat ovat saaneet velloa jo aikansa pinnan alla.

    Lieköhän (osa)syynä tämän yleisyyteen (ropetuksessa ja monessa muussakin harrasteessa) se, että rennommassa, vähemmän valvotussa yhteisössä menee helposti niin, että ihmiset saavat jäädä märehtimään tällaisia asioita ja ratkomaan niitä omin nokkineen? Isommissa, enemmän moderoiduissa ja säännötetyissä nettipaikoissa väliin tulee viimeistään joku valvoja ja pistää touhulle pisteen. Vaikka toisaalta, noissa isoissa paikoissa on myös paljon ihmisiä eikä erimielisyyksistäkään useimmiten muodostu henkilökohtaisuuksia.

    Nyt kun mietin, tuo henkilökohtaisuus on varmaan se isoin syy. Roolipelit ovat aika henkilökohtaisia juttuja, joissa tuodaan pakollakin omaa sielunmaisemaa esiin. Sen kautta ne ovat monelle myös, halusipa tai ei, aika vakava juttu. Ja kun on lopulta aika pieni yhteisö, jossa moni ottaa asian enemmän tai vähemmän tosissaan, vaikka ei mikään fanaatikko olisikaan, tulee siinä sitten helposti tukkanuottaa joka voi ottaa alkukipinänsä varmasti aika vähästäkin.

    Tätä vain pahentaa sitten entisestään juurikin se, ettei ihmisiä usein huvita tarttua näihin julkisesti ja vahvasti, joten on helpompi joko katsoa vierestä tai sitten purkaa tuntoja juoruilulla ja kuppikuntaisella kyräilyllä ja antaa asioiden kasaantua. Kaverille on helppo puhua siitä miten joku on täysi urpo ja idiootti eikä osaa pelata, etenkin kun kyseinen ei tiedä tästä mitään eikä voi itseään puolustaa.

    Ainoa mikä itselle tulee mieleen on se, että asioihin tartuttaisiin nopeammin ja ne selvitettäisiin. Tämä on tietysti vähän yhdentekevä ja ympäripyöreä ajatus, kun lopunperin on aika mahdoton tietää mitä kukakin yksityisesti tekee tai turhautuu. Eikä hyvää yhteishenkeä pakolla voi luoda, se "Nyt leikitään kaikki kivasti yhdessä eikä ketään kiusata" -tyylinen hengennostatus pakkokeinoin ei todistettavasti toimi edes peruskoulussa.

    Hankalaa. Kovasti sitä toivoisi että kaikki tulisivat toimeen keskenään, etenkin kun kyseessä ei muutenkaan ole mikään suuri harrastus. Mutta sukset menevät jossain kohtaa ristiin vähän pakollakin. Pitäisi vain osata selvitä siitä ilman että asiasta jää mätäpaiseita jotka puhkeavat tai kipuilevat loputtomiin.

    Lopulta kyseessä on kaiketi asia, johon itse kunkin täytyy panostaa omalla kohdallaan ja pyrkiä ainakin itse toimimaan oikein. Ja toivon mukaan myös puuttumaan näihin, jos näkee muiden kohdalla.

    VastaaPoista

- Kommentoidessa muistathan olla asiallinen.
- Olethan ystävällinen, etkä mainitse yksittäisiä pelaajia tai roolipelejä epäsuotuisassa kontekstissa.
- Kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.